Tuntuuko sinusta, etteivät resurssisi riitä itsestäsi ja hyvinvoinnistasi huolehtimiseen? Tiedät kuitenkin, että jotain askeleita tulisi ottaa paremman arjessa jaksamisen eteen?
Joskus itsestä huolehtiminen voi tuntua vaivalloiselta ja aikaa vievältä. Olisi niiin paljon mukavampi vain istahtaa sohvalle ja laittaa Netflixistä sarjamaraton pyörimään…
Hyvinvoinnin edistämisen ei kuitenkaan tarvitse viedä paljoa aikaa tai vaivaa.
Jo pienillä asioilla, muutoksialla ja teoilla saat lisättyä hyvinvointiasi – eikä näiden asioiden tarvitse viedä paljoa kallisarvoisia resurssejasi. Päin vastoin, kun teet pieniä tekoja itsesi ja hyvinvointisi eteen, SAAT lisää energiaa niin itsestäsi kuin muistakin huolehtimiseen sekä arjessa jaksamiseen.
Miksi hyvinvoinnin edistämisestä on tehty niin vaikeaa?
Moni asiakkaani kertoo valmennuksen edetessä ihmettelevänsä sitä, kuinka ”helposti” tuloksia on mahdollista saada (oli kyse sitten painonpudotuksesta, voiman ja lihasmassan kasvattamisesta tai ihan vain hyvinvoinnin lisäämisestä). Moni kertoo, ettei koe joutuneensa tehdä mitenkään erityisen paljoa töitä ja silti tulosta ”vain tulee”.
Minä tiedän, ettei sinunkaan elämäsi koostu vain treenistä, ravinnosta ja levosta jne. (eikä pidäkään), vaan siihen kuuluu myös töitä, perheen asioiden hoitamista, läheisten kanssa vietettyä aikaa, opiskelua ym. itsellesi tärkeitä asioita… Tavoitteita kohti tuleekin pyrkiä sen mukaan, millaiset resurssit sinulla on siihen tämänhetkisessä elämäntilanteessasi.
Valmentajana pyrin löytämään keinot, joiden avulla pystytään tehdä kovia tuloksia samalla parantaen hyvinvointia ja arjessa jaksamista (sen sijaan, että tavoitteiden saavuttaminen söisi tärkeitä resursseja, kuten aikaa ja energiaa arjesta).
Siksi pyrin tekemään tavoitteiden saavuttamisesta mahdollisimman helppoa. Ja oli tavoite mikä tahansa, niitä kohti pyritään aina hyvinvointi ja terveys edellä.
10 Helppoa tapaa lisätä hyvinvointia
Hyvinvointia voi lisätä todella yksinkertaisilla perusasioilla, jotka ovat kaikkien saatavilla ja vielä täysin ilmaiseksi.
Alta löydät listauksen helposta tavoista edistää omaa hyvinvointiasi. Mikään kohdista ei vaadi paljoa aikaa, energiaa tai mitään muitakaan resursseja (kuten rahaa).
Aloita hyvinvointisi edistäminen pienistä teoista, sillä jokainen askel on askel oikeaan suuntaan kohti terveellisempää, hyvinvoivaa ja energisempää elämää.
1. Mene aikaisemmin nukkumaan
Riittävä ja laadukas uni on yksi hyvinvoinnin tärkeimmistä tukipilareista. Väsyneenä muiden hyvinvointitekojen tekeminen on huomattavasti haastavampaa ja vaatii enemmän ponnisteluita.
Helppo tapa lisätä hyvinvointia on mennä aikaisemmin nukkumaan. Ja ei, en tarkoita, että sinun täytyisi heti olla sängyssä klo 21.00, jos olet viimeiset vuodet mennyt nukkumaan aina klo 23.00 jälkeen.
Kokeile mennä sänkyyn esimerkiksi 10-15 minuuttia aikaisemmin, kuin normaalisti. Jos olet ennen mennyt nukkumaan noin klo 23.30, kokeile tänään mennä sänkyyn viimeistään klo 23.15. Kun saat aikaistettua nukkumaanmenoasi vartilla, voit toistaa saman esimerkiksi viikon päästä ja mennä sänkyyn klo 23.00.
Voit myös kokeilla siirtää nukkumaanmenoaikaasi esimerkiksi 5 minuutilla joka ilta. Näin olet viikossa petrannut nukkumaanmenoaikaasi jo yli puolella tunnilla.
Lisääntynyt uni tuo sinulle energiaa tehdä myös muita hyviä tekoja hyvinvointisi edistämiseksi.
2. Pysähdy kiireisen arjen keskellä
Kiire ja stressi ovat nykypäivänä yksi isoimmista hyvinvointia heikentävistä tekijöistä. Helppo tapa lisätä hyvinvointia onkin PYSÄHTYÄ kiireisen arjen keskellä.
Sen sijaan, että juokset paikasta toiseen pää kolmantena jalkana, ota sinne tänne pieniä lepohetkiä ja PYSÄHDY. Laita silmät kiinni ja hengitä. Pienikin pysähtyminen ja rauhoittuminen laskee huomattavasti stressitasoja ja siten parantaa hyvinvointiasi ja jaksamistasi.
Kokeiltu on, ja todellakin toimii!
Lue myös: Tietoisuus- ja läsnäolotaidot apuna hyvinvoinnin edistämisessä
3. Tauota istumista
Istuminen tappaa. Kyllä, passiivisuus on yksi iso hyvinvointia heikentävä tekijä. Liiallinen istuminen aiheuttaa muun muassa erilaisia tuki- ja liikuntaelinvaivoja.
Treeni siellä täällä ei riitä tuomaan riittävää vastapainoa, jos istut muuten 24/7. Ensin töissä, loppupäivän kotosalla jne.
Pistä esimerkiksi kännykkä hälyttämään tietyin väliajoin, vähintään tunnin välein. Äänimerkin jälkeen nouse ylös, pyörittele käsiäsi ja hartioitasi, avaa rintakehääsi, venytä hieman lonkankoukistajiasi ja tee muutama kyykky kehonpainolla.
Sen lisäksi, että kehosi saa kaipaamaansa liikettä, nostaa pieni tauko vireystilaasi. Sinun on helpompi keskittyä työtehtävääsi ja saada asioita aikaiseksi. Win-win tilanne siis!
Lue myös: Tehosta ajankäyttöä ja vähennä uupumusta tällä menetelmällä
4. Syö riittävästi oikeaa ruokaa
Painonpudotus ja terveellinen elämä sekoitetaan helposti keskenään. Ne eivät kuitenkaan ole automaattisesti yksi ja sama asia.
Painonpudottaja hyvin todennäköisesti parantaa elämäntapojaan ja esimerkiksi ruokailutottumuksiaan, koska sitä painonpudotus vaatii (ja tämä on tietysti hyvä asia).
Jos kuitenkaan tavoitteenasi ei ole pudottaa painoa, ei se tarkoita, etteikö terveellinen ruokavalio edistäisi hyvinvointiasi ja terveyttäsi.
Terveellinen, monipuolinen ja riittävä ravinto säännöllisesti päivän mittaan syötynä tuo sinulle energiaa ja auttaa sinua jaksamaan arjessa.
Riittävä ”kunnon ruoan” syöminen varmistaa, ettei herkkuhammasta pääse kolottamaan, eikä syöminen lähde käsistä. Monipuolinen ja riittävä ravinto takaavat myös riittävän energia- ja suojaravintoaineiden saannin, jotka auttavat kehoa toimimaan optimaalisella tavalla.
Mitä sitten on oikea ruoka? Noh, esimerkiksi ihan perus kotiruokaa. Se sisältää paljon kasviksia, juureksia, marjoja ja hedelmiä. Mahdollisimman paljon itse valmistettua ja vähän prosessoitua. Tärkeintä on, että syöt kunnolla ja kunnollista ruokaa – ei pelkkiä välipaloja tai laihdutusvalmisteita.
Lue myös: Millainen on terveellinen ruokavalio?
5. Aloita aamusi isolla lasillisella vettä
Tässä on varmasti koko listan helpoin asia vietäväksesi arkeesi. Aloita aamusi aina isolla lasillisella vettä – tai alkuun edes pienellä.
Yöllä keho kuivuu muun muassa hikoilun ja hengityksen kautta. Kehoa on siis tärkeää nesteyttää heti aamulla heräämisen jälkeen.
Jos vesi ei tunnu maistuvan, koita aloittaa aamusi edes muutamalla desillä. Jos vesi maistuu mielestäsi pahalta (näin olen toisinaan kuullut sanottavan), kokeile maustaa sitä esimerkiksi sitrushedelmillä tai kurkulla (voit laittaa esimerkiksi yön ajaksi kannuun vettä ja valitsemiasi hedelmiä ”maustamaan” vettä yön ajaksi jääkaappiin).
6. Ota aikaa itsellesi ja läheisillesi
Tee joka päivä (tai vähintään joka viikko) jotain pientä kivaa, joka tuo sinulle hyvää mieltä. Ota aikaa itsellesi ja läheisillesi.
Arki on välillä puurtamista, varmasti meillä kaikilla. Lisää hyvinvointiasi tekemällä päivittäin jotain, mikä saa sinut hyvälle tuulelle ja tuo sinulle hyvää oloa ja energiaa.
Ei hyvinvointi ole pelkkää liikuntaa, ravintoa ja lepoa. Hyvinvointi ei ole terveellisten elämäntapojen suorittamista.
Hyvinvointi on kokonaisuus, johon liittyy niin fyysinen, psyykkinen kuin sosiaalinenkin ulottuvuus. Voit siis lisätä hyvinvointiasi edistämällä jotain näistä ulottuvuuksista.
Lue kirjaa, käy kävelyllä tai ota päiväunet. Tee pieni hengitysharjoitus, venyttele tai soita ystävällesi. Ota aikaa itsellesi ja rakkaillesi. Tee yksin tai läheistesi kanssa jotain mukavaa. Tee jotain sellaista, mistä itsellesi ja läheisille tulee hyvä olo.
Nämä asiat edistävät hyvinvointiasi siinä, missä liikunta ja terveellinen ravintokin.
7. Kuuntele kehoasi
Toisinaan se Netflix voi olla parempi vaihtoehto, kuin suunniteltu salitreeni. Toisinaan kuitenkin se salitreeni voi tuoda kaivattua hyvää oloa ja energiaa, vaikka sinne lähtö ei niin huvittaisikaan.
Opettele kuuntelemaan kehoasi. Mikä kehollesi tekisi OIKEASTI hyvää juuri tänään? Onko liikunta se, mitä tarvitset? Vai onko lepo paikallaan?
Joskus voi olla vaikeaa erottaa väsymystä ja väsymystä. Siis mitä? Tarkoitan tällä sitä, että joskus kokonaiskuormitus on oikeasti kova, jolloin väsymys on ymmärrettävää – ja silloin lepo voi olla treeniä parempi vaihtoehto hyvinvoinnin kannalta. Jos kuitenkin työpäivän jälkeen väsyttää, ei se automaattisesti kerro, että sinun kannattaisi jättää illan treeni välistä.
Se mitä haluat, ei ole sama asia, kuin mitä tarvitset. Tarvitseeko kehosi liikettä vai lepoa? Kumpi edistää enemmän hyvinvointiasi ja terveyttäsi juuri tänään?
8. Liikuta kehoasi
Liike on lääke. Liikkumisella on tutkitusti todettu olevan runsaasti erilaisia positiivisia vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Liikunnan avulla muun muassa:
- Stressinsieto paranee
- Uni paranee
- Keskittymiskyky, muisti ja oppiminen paranee
- Alakulo ja masentuneisuus lievittyvät
- Luut vahvistuvat
- Sairauksien riski pienenee
- Hengästyminen vähenee
- Tuki- ja liikuntaelinvaivat vähenevät*
Liikunta ei ole vain veren maku suussa sykkimistä ja LIIKE on jopa tärkeämpää (terveyden ja hyvinvoinnin kannalta) kuin itse treenaaminen. Pyri siis liikkumaan arjessasi mahdollisimman paljon.
Jos et tällä hetkellä liiku juuri ollenkaan, aloita riittävän pienestä. Aloita liikkeen lisääminen esimerkiksi istumisen tauottamisella ja lisää hiljalleen arkiliikuntaa päiväsi eri vaiheisiin. Kaikki liike on kotiinpäin – tärkeintä on, että liikut.
Lue myös: Mitä LIIKE on ja miten sitä saa ujutettua arkeen mahdollisimman helposti?
9. Opiskele (hyvinvoinnista ja terveydestä)
Terveellisten valintojen tekeminen on helpompaa ja motivoivampaa, kun tiedät, miksi niitä teet, millä tavalla ne edistävät hyvinvointiasi ja mitkä asiat todella vaikuttavat hyvinvointiisi.
Suosittelen ottamaan asioista selvää ja mielellään mahdollisimman luotettavista lähteistä. Facebookin keskustelupalstat voivat toimia hyvinä inspiraation ja motivaation lähteinä, mutta ne eivät välttämättä takaa luotettavinta tietoa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä.
Lue kirjoja, osallistu verkkokursseille tai palkkaa itsellesi ammattitaitoinen valmentaja, joka kertoo sinulle mitä, miksi ja miten asioita kannattaa tehdä. Pyri muodostamaan kokonaiskäsitys hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä opiskelemalla aiheesta ja lisäämällä omaa tietämystäsi.
Mitä enemmän tiedät ja mitä laajempi käsitys sinulla on hyvinvoinnista ja siihen vaikuttavista tekijöistä, sen helpompi sinun on tehdä parempia valintoja arjessasi. Tieto myös usein motivoi muutosten tekemiseen.
10. Muodosta hyvinvointia edistäviä rutiineja
Mitä enemmän sinulla on automaattisia tapoja arjessasi (jotka edistävät hyvinvointiasi), sen helpompaa hyvinvoinnin ylläpitäminen ja edistäminen sinulle on.
Käytännössä, jos otat minkä tahansa edellä mainituista kohdista käyttöösi, tuo se sinulle hyvinvointia vain niin kauan, kuin se toteutuu arjessasi.
Jos menet tänään aikaisemmin nukkumaan, olet todennäköisesti huomenna virkeämpi. Jos kuitenkin taas huomenna valvot myöhään, olet seuraavana päivänä väsyneempi.
Jos syöt riittävästi kunnon ruokaa tänään ja vielä säännöllisin väliajoin, jaksat todennäköisesti hyvin päiväsi alusta loppuun saakka. Jos kuitenkin huomenna taas skippaat aamupalan, syöt lounaaksi proteiinipatukan ja illalla tyhjäät jääkaapin naamariin, todennäköisesti olosi ei ole kovin hyvä.
Hyvinvointi on (tai ei ole) aina tässä hetkessä. Hyvinvointi ei ole ”sitten kun”, vaan se miten hyvin voit nyt, johtuu valinnoistasi tänään, eilen ja sitä edellisenä päivänä. Jos haluat voida huomenna paremmin kuin tänään, täytyy sinun tänään tehdä jotain sellaista, joka parantaa oloasi huomenna. Esimerkiksi mentävä aikaisemmin nukkumaan.
Ja tätä sinun tulee toistaa päivästä toiseen.
Lue myös: Miten vaihtaa huono tapa parempaan?
Hyvinvointi ei pysy yllä itsestään, vaan siitä tulee huolehtia päivittäisten valintojen avulla. Mutta kuten sanoin, muodostamalla hyvinvointia edistäviä tapoja arkeesi, voit todennäköisesti paremmin arjessasi paljon pienemmällä määrällä ponnistelua.
Pystyt edistämään hyvinvointiasi pienillä teoilla – mutta näitä pieniä tekoja täytyy toistaa päivittäin. Jostain on kuitenkin aina aloitettava ja vain toiminta tuo tuloksia.
Minkä teon siis aiot tehdä tänään oman hyvinvointisi edistämiseksi?
*Listan tukena käytetty UKK-instituutin sivustoa
One Comment
Olipa hyvä lista! Totta joka sana. Olen viime aikoina kiinnittänyt erityisesti huomiota uneen ja yrittänyt mennä aikaisemmin nukkumaan. Välillä onnistuu, välillä ei… Mutta eron huomaa kyllä selvästi niinä päivinä kun on mennyt nukkumaan hyvissä ajoin.
Lueskelin tässä myös listaa sellaisista asioista, jotka vähentävät hyvinvointia. Se herätti ajattelemaan varsinkin negatiivisen ajattelun ja liiallisen ruutuajan vaikutusta hyvinvointiin. Paljon olisi itsellä vielä parannettavaa näissäkin asioissa, niin kuin varmaan jokaisella. Lista löytyy täältä: https://hyvinvointitori.fi/lisaa-energiaa-elamaan/